Esipuhe

Sitra päätti vuonna 2004 aloittaa Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERAn. Ohjelman toteuttaman alan yhteisen strategiaprosessin myötä syntyi visio Suomi - kilpailukykyinen terveellisen ravitsemuksen edelläkävijä. Vision toteuttamisen yhtenä osana käynnistettiin Järkipalaa - koululaisten ravitsemus ja välipalahanke. Hankkeen ympärillä julkinen ja yksityinen sektori tekevät monipuolista yhteistyötä terveellisen ravitsemuksen mallimaan rakentamiseksi.

Lasten ja nuorten terveyden parantaminen ravitsemuksen keinoin on ollut hankkeen kantava teema, jonka pohjalta on syntynyt ravitsemusta ja ruokaa eri puolilta kehittäviä ja tutkivia projekteja.

Vuoden 2008 aikana toteutettu Hygieniapassi-hanke edistää elintarvikehygienian osaamista, erityisesti peruskoululaisten ja lukiolaisten keskuudessa. Se parantaa myös opiskelijoiden tietoisuutta elintarvikealan toiminnasta ja alan yrityksistä.

Hygieniapassi-hanketta ovat olleet edistämässä ylitarkastaja Ville Kekkonen Elintarviketurvallisuusvirastosta, opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta, toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi Kotitalousopettajien liitosta, johtaja Seppo Heiskanen Elintarviketeollisuusliitosta sekä koulutus- ja kehityspäällikkö Mirja Hellstedt Finfoodista.

Hankkeen aikana toteutetun, Internetissä julkaistun Lupa kokata -oppimateriaalin pohjalta opettajien on mahdollista opettaa elintarvikehygieniaa osana peruskoulun ja lukion valinnaista opetusta. Oppimateriaali on tehty erityisesti nuoria opiskelijoita puhuttelevaksi ja innostavaksi kokonaisuudeksi. Opetuksen tueksi aineistossa on myös opettajan opas.

Lupa kokata –aineisto on ensimmäinen, erityisesti peruskoulun ja lukion opetukseen suunniteltu valinnaisainekokonaisuus, jonka pohjalta oppilaan on mahdollista suorittaa Elintarviketurvallisuusviraston, Eviran virallinen hygieniaosaamistodistus eli ’hygieniapassi’.

Hanketta ja oppimateriaalin toteuttanutta työryhmää on koordinoinut viestintäkonsultti Elina Antila. Aineiston on kirjoittanut elintarvikehygienian kouluttaja ja oppimateriaalien tuottaja Marja Laukkanen. Aineiston integroinnin koulun opetukseen sekä opettajan oppaan on aineistoon tuonut kotitalousopettaja Anne Karjalainen. Aineiston ulkoasun, kuvituksen ja nettitoimivuuden on luonut työryhmä Laura Vainio, Linda Praulina ja Mikko Laajola.

Kiitämme tekijöitä ja toivomme Lupa kokata -aineiston avulla iloisia ja onnistuneita oppimiskokemuksia!



Helsingissä 19.8.2008

Anu Harkki, ohjelmajohtaja ja Markku Mikola, projektipäällikkö
Sitra, Elintarvike- ja ravitsemusohjelma